Finnish English Svenska
Iittala Iittala

Iittalan jokaisella esineellä on enemmän kuin yksi käyttötarkoitus. Niitä voit ja haluat käyttää joka päivä. Ajat ja muodit muuttuvat, mutta esineemme pysyvät. Niitä ei koskaan heitetä pois.

Vuonna 1898 Suomen Kuortaneella syntynyt Alvar Aalto loi nimensä modernin arkkitehtuurin mestarina omaleimaisella tyylillään ja poikkeuksellisella lahjakkuudellaan. Hän teki tiivistä yhteistyötä puolisonsa Aino Aallon kanssa aina tämän kuolemaan vuonna 1949 asti. Muun muassa konserttisaleja, kirjastoja, sairaaloita, museoita ja yksityiskoteja ympäri maailmaa suunnitelleen Aallon töitä esiteltiin New Yorkin modernin taiteen museossa jo 1930-luvulla. Aalto suunnitteli myös useita esineitä, jotka oli alunperin tarkoitettu osaksi rakennuksia ja niiden sisustusta. Esineet alkoivat kuitenkin elää omaa elämäänsä. Alvar Aalto suunnitteli kuuluisan kokoelmansa vapaasti puhallettuja lasiesineitä vuonna 1936 Iittalan järjestämään kilpailuun, ja seuraavana vuonna kokoelma herätti kansainvälistä huomiota Pariisin maailmannäyttelyssä. Vuosikymmenien kuluessa yksi esineistä, 160mm maljakko, on vakiintunut suomalaisen muotoilun ikoniksi. 

 Kuva   Tuotenimi   Ovh   Osta nyt 
 Ateenan aamu 1 design Kaj Franck   Ateenan aamu 1 design Kaj Franck  39.00EUR Osta nyt 
 Ateenan aamu 2 design Kaj Franck   Ateenan aamu 2 design Kaj Franck  39.00EUR Osta nyt 
 Ateenan aamu 3 design Kaj Franck   Ateenan aamu 3 design Kaj Franck  39.00EUR Osta nyt 
Tuotteet 1 - 3 (3 tuotteesta) Tulossivut:  1 
Country Annie
Facebook
lisää
Ostoskorisi on tyhjä
Muista Äitiä 13. 5.
Tiesitkö, että voit itse siirtää laskusi eräpäivää?
Tervetuloa Vieras!

Sähköpostiosoite:
Salasana: (unohtunut?)
Rekisteröidy verkkokauppaan
Tietosuoja
Usein Kysyttyä
Kilpailut ja arvonnat
Toimitusehdot
Yritys
Yhteystiedot
Ota yhteyttä
Uutiset
Sähköpostiosoitteeni:

© Country Annie sisustus nettikauppa - Maalaisromanttisia sisustustuotteita
Evolution Solutions Verkkokaupparatkaisu